JNT ja OCA tuovat kuidun Oravaisiin

JNT ja OCA tuovat kuidun Oravaisiin

julkaistu 14-06-2016

JNT ja OCA tuovat kuidun Oravaisiin

Lähikuukausina Oravainen astuu toden teolla ”kuituaikaan”. Tämä toteutuu Oravais Centralantenn Andelslagin (OCA) ja JNT:n välisen yhteistyön ansiosta. Joulukuun viimeisenä päivänä suljetaan OCA:n vanha kupariverkko.

Thomas Holm, OCA:n hallituksen puheenjohtaja kertoo, että kuidun rakentaminen on ollut tapetilla Oravaisissa parin viime vuoden ajan. 
– Jo nyt noin viidelläkymmenellä kaikista noin 400 osuuskuntamme jäsenistä on kuituyhteys ja runsas vuosi sitten päätimme osuuskuntakokouksessa, että selvittäisimme, kuinka voimme siirtyä kokonaan kuituun, kertoo Thomas Holm.
Siinä yhteydessä Håkan Löfqvist JNT:ltä otti yhteyttä OCA:han ja tiedusteli, olisimmeko kiinnostuneita yhteistyöstä JNT:n kanssa. Keskustelut jatkuivat ja ajatus yhteisen yhtiön perustamisesta kuidun rakentamista varten Oravaisissa syntyi. Yhtiö, JNT ja OCA osakkainaan, sai nimen Bridge Network Oravais ja ottaa hoitaakseen OCA:n olemassa olevan kuituverkon.
OCA:n vuosikokouksessa maaliskuun puolivälissä päätettiin, että uutta kuituverkkoa aletaan rakentamaan, jos vähintään 70 prosenttia jäsenistä allekirjoittaa sopimuksen uuden yhtiön kanssa. Tämä prosenttiluku saavutettiin nopeasti ja Holm arvioi, että liittymisaste tulee olemaan lähes 100 prosenttia ennen kuin kupariverkko sammutetaan.
Ainoat, jotka olivat hieman epäileväisiä, olivat ne kesämökkien omistajat, jotka oleskelevat satunnaisesti vain muutamia päiviä tai korkeintaan muutaman viikon kesässä mökeillään, sanoo Thomas Holm.
Håkan Löfqvist JNT:ltä on hyvin tyytyväinen siihen, kuinka nopeasti hanke on edistynyt.
Tarkoituksemme on saada käytännön työ käyntiin toukokuussa ja tavoitteena on, että kaikilla, jotka ovat päättäneet liittyä kuituverkkoon, on mahdollisuus katsoa jouluaattona TV:tä kuidun kautta, sanoo Löfqvist, joka toteaa edelleen, että tämä hanke sopii kuin nakutettu JNT:n strategiaan.
Tässä saamme parhaat palat kahdesta maailmasta. Me tuomme hankkeeseen pitkää kokemusta ja laajaa teknistä osaamista, kun taas OCA:lla on paikallinen asiantuntemus ja tieto. Tämä on juuri sitä, miten me JNT:llä haluamme työskennellä, sanoo Löfqvist.
Bridge Networkin kuituliittymien kautta OCA tulee tarjoamaan kaapeli-tv-palveluita kun taas JNT tarjoaa internet-, IPTV- ja IP-puhelinpalveluita.
Internetliittymien nopeus tulee aluksi olemaan 250/250, mutta verkko mitoitetaan jo tässä vaiheessa selviämään paljon suuremmasta kapasiteetista, sanoo Håkan Löfqvist.
Hanke tullaan toteuttamaan ”avaimet käteen”-periaatteella, jotta kaikki olisi mahdollisimman joustavaa asiakkaille.